Gutiérrez matkalla GP3-mestariksi
ART-tallin Esteban Gutiérrez jäi Unkarissa ilman voittoja, mutta on silti vahvasti matkalla kohti historian ensimmäistä GP3-mestaruutta.
Unkarissa nähtiin kolme uutta kuljettajaa. Jenzerin Simon Trummerilta murtui selkänikama Hockenheimin “sprinttikisassa”. Sveitsiläistä tuurasi Hungaroringillä Marco Barba. Hockenheimissa loukkaantui myös Manorin James Jakes. Britti rikkoi oikean kätensä nivelsiteet kolarissa Josef Newgardenin kanssa. Jakesin tilalla Unkarissa ajoi F1-kuljettaja Patrick Tambayn poika Adrien. Tambay on kilpaillut tällä kaudella Auto GP -sarjassa.
Loukkaantumisten lisäksi pakkaa hämmensi samalle viikonlopulle osunut Britannian F3-sarjan kilpailu Spassa. Portugalilainen F3-Euro-kuski Antonio Felix da Costa korvasi Lucas Forestin Carlinilla.
Hungaroringillä oli mukana vajaa ruudukko GP-kolmosia. Tech 1 -tallin Daniel Juncadella arvosti Forestin tapaan perinteisemmät F-kolmoset Turbo-Relluja korkeammalle ja matkasi Unkarin sijasta Belgiaan. Ranskalaistalli olisi hallunnut ajattaa kisassa FR2.0-miehistöönsä kuuluvaa Arthur Piciä. Tiimi on kuitenkin ajattanut jo sääntöjen sallimaa viittä eri kuljettajaa kolmessa autossaan, joten se tarvitsi muiden tallien hyväksynnän kuskivaihdokselleen. Näissä ympyröissä ei laveria auteta, vaan kilpailijat blokkasivat suunnitelmat. Näin ollen kisassa nähtiin vain 29 autoa ja Tech 1 joutuu maksamaan sakkoa alle kolmen auton ajattamisesta.
Juncadellan lisäksi Tech 1:n autoilla aikaisemmin kisanneet Jim Pla ja Jean-Eric Verne ajoivat Span F3-kisassa.
Hungaroringin ensimmäisen kisan voitti sarjassa kolmantena oleva Jenzerin Nico Müller. Palkintopallille nousivat lisäksi Gutiérrez ja Tech 1:n Stefano Coletti.
Sveitsiläinen lähti kisaan paalulta. Müller ajoi aika-ajoissa tasa-ajan Gutiérrezin kanssa. Sveitsiläinen ylitti maaliviivan nopeimmalla kierroksellaan vain joitain sekunteja ennen meksikolaista ja sai näin paalupaikan ko. ajan ensimmäisenä kellottaneena kuljettajana. Aika-ajo oli muutenkin todella tasainen, sillä 21 kuljettajaa mahtui sekunnin sisään.
ART:n Alexander Rossi ajoi sprinttikisan voittoon ennen Status GP:n Robert Wickensiä ja Carlinin Dean Smithiä. Jenkki starttasi kisaan paalulta sijoituttuaan ensimmäisessä kisassa kahdeksanneksi.
Kisaan lähti eturivistä kaksi amerikkalaista, sillä Carlinin Josef Newgarden sijoittui Unkarin ensimmäisessä kisassa seitsemänneksi. Jenkit olivat matkalla kohti kaksoisvoittoa, mutta Newgardenin autoon iski tekninen vika vain kolme kierrosta ennen maalia.
Gutiérrez on vahvasti kiinni sarjan mestaruudesta, kun ajamatta on vielä kaksi viikonloppua Belgiassa ja Italiassa. Meksikolaisella on nyt kasassa 75 pistettä. Wickens on toisena 45 pisteellä ja Müller kolmantena 36 pisteellä. Viikonloppuna voi kerätä maksimissaan 20 pinnaa, joten Müllerin mahdollisuudet mestariksi ovat marginaaliset. Hänen pitäisi kerätä kaikki jaossa olevat pisteet ja Gutiérrezin saada korkeintaan yksi piste.
Wickensin mahdollisuudet ovat realistisemmat, mutta kanadalaiseltakin vaaditaan loistavia suorituksia. Hänen pitäisi saada keskimäärin 15 pistettä meksikolaista enemmän per viikonloppu. Wickensin paras pistesaldo tähän mennessä on Saksan 13 pistettä.
Tulokset
Aika-ajo
1. 25 N. MÜLLER Jenzer Motorsport 1:36.991 2. 2 E. GUTIERREZ ART Grand Prix 1:36.991 0.000 3. 27 S. COLETTI Tech 1 Racing 1:37.036 0.045 4. 4 R. WICKENS Status Grand Prix 1:37.066 0.075 5. 15 D. SMITH Carlin 1:37.320 0.329 6. 26 D. SECHELARIU Tech 1 Racing 1:37.370 0.379 7. 6 D. MORAD Status Grand Prix 1:37.454 0.463 8. 12 T. HEGEWALD RSC Mücke Motorsport 1:37.456 0.465 9. 16 A. FELIX DA COSTA Carlin 1:37.459 0.468 10. 19 M. BORTOLOTTI Addax Team 1:37.525 0.534 11. 17 F. GUIMARAES Addax Team 1:37.632 0.641 12. 9 A. QUAIFE-HOBBS Manor Racing 1:37.639 0.648 13. 1 A. ROSSI ART Grand Prix 1:37.690 0.699 14. 24 M. BARBA Jenzer Motorsport 1:37.694 0.703 15. 10 N. MELKER RSC Mücke Motorsport 1:37.733 0.742 16. 11 R. VAN DER ZANDE RSC Mücke Motorsport 1:37.777 0.786 17. 14 J. NEWGARDEN Carlin 1:37.785 0.794 18. 23 P. VARHUAG Jenzer Motorsport 1:37.802 0.811 19. 20 M. CHRISTENSEN MW Arden 1:37.869 0.878 20. 29 R. MERHI Atech CRS GP 1:37.952 0.961 21. 21 M. MONRAS MW Arden 1:37.982 0.991 22. 18 P. SANCHEZ LOPEZ Addax Team 1:38.196 1.205 23. 30 O. OAKES Atech CRS GP 1:38.342 1.351 24. 7 A. TAMBAY Manor Racing 1:38.359 1.368 25. 22 L. CORDEIRO MW Arden 1:38.375 1.384 26. 3 P. NUNES ART Grand Prix 1:38.406 1.415 27. 5 I. LUKAŠEVITŠ Status Grand Prix 1:38.448 1.457 28. 8 R. HARYANTO Manor Racing 1:38.909 1.918 29. 31 V. GHIRELLI Atech CRS GP 1:39.041 2.050
Kisa 1
1. 25 N. MÜLLER Jenzer Motorsport 16 26:27.400 2. 2 E. GUTIERREZ ART Grand Prix 16 1.450 * 3. 27 S. COLETTI Tech 1 Racing 16 14.516 4. 4 R. WICKENS Status Grand Prix 16 14.856 5. 15 D. SMITH Carlin 16 18.232 6. 16 A. FELIX DA COSTA Carlin 16 24.546 7. 14 J. NEWGARDEN Carlin 16 24.846 8. 1 A. ROSSI ART Grand Prix 16 25.999 9. 11 R. VAN DER ZANDE RSC Mücke Motorsport 16 28.073 10. 20 M. CHRISTENSEN MW Arden 16 29.808 11. 19 M. BORTOLOTTI Addax Team 16 31.325 12. 9 A. QUAIFE-HOBBS Manor Racing 16 31.408 13. 17 F. GUIMARAES Addax Team 16 38.192 14. 26 D. SECHELARIU Tech 1 Racing 16 39.997 15. 12 T. HEGEWALD RSC Mücke Motorsport 16 44.979 16. 30 O. OAKES Atech CRS GP 16 49.818 17. 23 P. VARHAUG Jenzer Motorsport 16 50.904 18. 7 A. TAMBAY Manor Racing 16 51.827 19. 3 P. NUNES ART Grand Prix 16 52.423 20. 8 R. HARYANTO Manor Racing 16 53.564 21. 6 D. MORAD Status Grand Prix 16 53.995 22. 22 L. CORDEIRO MW Arden 16 54.390 23. 10 N. MELKER RSC Mücke Motorsport 16 54.659 24. 31 V. GHIRELLI Atech CRS GP 16 54.990 25. 5 I. LUKAŠEVITŠ Status Grand Prix 16 55.856 DNF 18 P. SANCHEZ LOPEZ Addax Team 13 DNF 24 M. BARBA Jenzer Motorsport 12 DNF 29 R. MERHI Atech CRS GP 7 DNF 21 M. MONRAS MW Arden 6
Kisa 2
1. 1 A. ROSSI ART Grand Prix 16 26:27.165 2. 4 R. WICKENS Status Grand Prix 16 4.962 * 3. 15 D. SMITH Carlin 16 11.159 4. 27 S. COLETTI Tech 1 Racing 16 12.399 5. 2 E. GUTIERREZ ART Grand Prix 16 13.257 6. 25 N. MÜLLER Jenzer Motorsport 16 15.521 7. 9 A. QUAIFE-HOBBS Manor Racing 16 18.743 8. 19 M. BORTOLOTTI Addax Team 16 24.227 9. 7 A. TAMBAY Manor Racing 16 29.828 10. 30 O. OAKES Atech CRS GP 16 30.387 11. 8 R. HARYANTO Manor Racing 16 39.618 12. 6 D. MORAD Status Grand Prix 16 40.034 13. 22 L. CORDEIRO MW Arden 16 40.449 14. 10 N. MELKER RSC Mücke Motorsport 16 40.895 15. 31 V. GHIRELLI Atech CRS GP 16 42.572 16. 18 P. SANCHEZ LOPEZ Addax Team 16 45.168 17. 16 A. FELIX DA COSTA Carlin 16 45.205 18. 5 I. LUKAŠEVITŠ Status Grand Prix 16 46.465 19. 24 M. BARBA Jenzer Motorsport 16 46.934 20. 21 M. MONRAS MW Arden 16 48.691 21. 26 D. SECHELARIU Tech 1 Racing 16 51.086 22. 29 R. MERHI Atech CRS GP 16 52.631 23. 23 P. VARHAUG Jenzer Motorsport 16 77.076 DNF 14 J. NEWGARDEN Carlin 13 DNF 12 T. HEGEWALD RSC Mücke Motorsport 4 DNF 20 M. CHRISTENSEN MW Arden 2 DNF 17 F. GUIMARAES Addax Team 1 DNF 3 P. NUNES ART Grand Prix 1 DNF 11 R. VAN DER ZANDE RSC Mücke Motorsport 0
* Nopein kierros
