17 ehdokasta GP2-sarjaan
GP2-sarja palaa ensi vuonna 13 tallin vahvuuteen. Huhujen mukaan tallit valitaan 17 ehdokkaan joukosta. Kaikki valituksi tulleet tiimit sitoutuvat ajattamaan kahta autoa sekä Euroopan että Aasian GP2-sarjoissa kolmen seuraavan kauden ajan.
SPEED-kanavan toimittaja Will Buxton kertoo blogissaan, että 12 nykyisen tallin lisäksi sarjan järjestäjien listalla ovat Lotus, Manor, Meritus ja Carlin. Viides uusi ehdokas on joku joukosta Status, Signature, Mücke.
Manor kilpailisi mahdollisesti F1-sarjan tapaan Virginin nimellä. Lotus tarkoittanee tässä yhteydessä Junior Lotus Racingin nimellä FR3.5-luokan World Seriesissä kilpailevaa malesialaista Mofaz Racingia.
GP2:ssa nähdään tulevaisuudessa varsin todennäköisesti malesialaistalli, sillä myös aikaisemmin Aasian GP2:ssa kilpaillut Meritus on kotoisin samasta maasta.
Mikäli uusi talleja otetaan mukaan enemmän kuin yksi, joutuu sarjapaikastaan todennäköisimmin luopumaan joko DPR, Trident tai Coloni.
Päätös kausien 2011-2013 talleista julkaistaneen Monzassa syyskuussa.
Tiimit pääsevät käsiksi uuteen Dallara GP2/11 -autoon ensimmäistä kertaa Paul Ricardilla 18.11. Ensimmäisessä testissä kukin talli saa käyttöönsä yhden auton.
Marraskuun 23.-24. ja 27.-28. ajetaan testejä vanhoilla autoilla ja Bridgestonen renkailla Abu Dhabissa. Kalusto on jo valmiiksi radalla, sillä tämän vuoden GP2-kausi päättyy Abu Dhabiin 14.11.
Uuden auton testit jatkuvat helmikuussa Bahrainissa. Sakhirin rata toimii näyttämönä Aasian GP2-sarjan avauskisalle.
