Archive for the ‘Formula 2’ Category.

F2 kahden kauppa

FIA:n ja MotorSport Visionin F2-sarjan toinen kausi lähestyy loppuaan. Mestaruus on enää kahden kauppa.

Brnon osakilpailun jälkeen sarjaa johtaa Jolyon (221 pistettä) neljän pisteen erolla Dean Stonemaniin (217). Paperilla myös Philip Engillä (122) on vielä mahdollisuudet mestaruuteen, mutta käytännössä titteli ratkaistaan kahden britin välillä.

Tänä viikonloppuna Tšekissä voittoihin ajoivat Nicola de Marco ja Joylon Palmer. Toista kauttaan sarjassa ajavalle de Marcolle kyseessä oli ensimmäinen voitto tällä tasolla.

Stoneman sijoittui Brnon kummassakin lähdössä toiseksi ja kavensi ensimmäisessä lähdössä viidenneksi sijoittuneen Palmerin kaulaa pisteellä.

Seuraavan kerran ajetaan syyskuussa Oscherslebenissä.

Tulokset

Samarin podiumilla

Pari vuotta sitten Suomessakin kilpaillut venäläinen Ivan Samarin ajoi tänään ensimmäistä kertaa podiumille F2-sarjassa. Kilpailun voitti paalulta lähtenyt Dean Stoneman.

Stoneman voitti kisan yli kahdeksan sekunnin marginaalilla Jack Clarkeen. Stonemanin rinnalta kisaan starttasi Sergei Afanasiev, joka otti surkean lähdön. Clarke livahti venäläisen edelle heti lähtökiihdytyksessä. Myös Will Bratt pyrki Sergein edelle sillä seurauksella, että kaksikon autot osuivat yhteen.

Tämän hässäkän turvin Samarin siirtyi kisassa kolmanneksi. Ivan ajoi hyvän kisan ja kesti Tom Gladdisin ja Brattin painostuksen alla.

Brands Hatchin kisa meni hyvin isäntämaan kuljettajilta, sillä viiden parhaan joukossa oli neljä brittiä. Tähän joukkoon ei kuitenkaan mahtunut sarjaa johtava Jolyon Palmer, joka ajoi maaliin kahdeksantena. Palmerin kaula Stonemaniin kapeni viiteen pisteeseen.

Stoneman paalulta lauantain F2-kisaan

Dean Stoneman lähtee paalulta tänään ajettavaan Brands Hatchin ensimmäiseen F2-kisaan. Britin eilinen aika-ajokierros 1.15,758 oli peräti 0,4 sekuntia toiseksi sijoittuneen Sergei Afanasievin noteerausta parempi. Stoneman ehti ajaa oman parhaansa ennen kuin Plamen Kralevin pyörähdys keskeytti aika-ajot.

Viikonlopun ensimmäinen kisa alkaa kello 13:45 Suomen aikaa. Suora lähetys Eurosportilla ja sarjan sivuilla alkaa 13:30. Kisaa voi seurata myös “tulosmonitorista“.

Sarjan viimevuotinen vierailu Brandsin pitkälle GP-lenkille päättyi surullisesti, kun Henry Surtees menehtyi sunnuntain kisassa Jack Clarken autosta ulosajon seurauksena irronneen pyörän osuttua häntä päähän.

F2 kuihtuu edelleen

FIA:n Formula 2 -sarja jatkaa kutistumistaan. Portimãon kisoissa tänä viikonloppuna on mukana vain 18 autoa Paul Reesin lyötyä hanskat tiskiin.

Lauantain kisan voitti helposti paalulta startannut Jolyon Palmer, joka on vahvasti matkalla mestaruuteen.

 1.  Jolyon Palmer        37.35,402  22 kierrosta
 2.  Benjamin Bailly       +  2,626
 3.  Jack Clarke           +  4,327
 4.  Kazim Vasiliauskas    +  5,761
 5.  Nicola De Marco       +  6,763
 6.  Philipp Eng           +  9,538
 7.  Ricardo Teixeira      + 10,784
 8.  Armaan Ebrahim        + 11,297
 9.  Benjamin Lariche      + 14,298
10.  Sergei Afanasiev      + 15,589
11.  Natalia Kowalska      + 22,622
12.  Dean Stoneman         + 25,088
13.  Mihai Marinescu       + 26,386
14.  Ivan Samarin          + 27,429
15.  Parthiva Sureshwaren  + 27,860
DNC  Will Bratt
DNF  Snoeks
DNF  Kralev

Palmer 164, Stoneman 131, Eng 88, Vasiliauskas 77, Bratt 70…

F2 kuihtuu

FIA:n Formula 2 -yksityyppiluokka kuihtuu. Sarjan automäärän piti nousta täksi kaudeksi 30:een, mutta kauden lähestyessä alettiinkin puhua ensimmäisen kauden tapaan 24:stä autosta.

Silverstonen avauskisassa kuljettajia oli lopulta viivalla kaksi vähemmän. Tom Gladdis jätti leikin kesken jo ensimmäisen kisan jälkeen, joten Marrakechissa ja Monzassa nähtiin vain 21 autoa. Tänä viikonloppuna Belgian Zolderissa jäljellä on enää 19 kuljettajaa, sillä Ajith Kumar ja Johan Jokinen eivät osallistu kisoihin.

Zolderin ensimmäinen kisa on parhaillaan käynnissä:

Suora netti-TV
Live timing
Kommentit englanniksi
Kaikki tulokset

Palmer voitti kaiken

Jolyon Palmer voitti myös Formula kakkosten Monzan toisen kisan. Britti oli ykkönen viikonlopun molemmissa aika-ajoissa ja kisoissa. Tuplavoitto siirsi Palmerin selvään johtoon pisteissä.

Kisassa kolisi heti startissa. Aika-ajoissa hienosti viidenneksi ajanut Mihai Marinescu hyytyi ruutunsa ja romanialaisen takaa seitsemännestä ruudusta lähtenyt Nicola de Marco ajoi hänen takarenkaansa yli päätyen poikittain radalle.

Sarjassa toisena ennen Monzan toista kisaa ollut Dean Stoneman tööttäsi pistekärki Philipp Engin perään kisan toisella kierroksella. Stonenman pääsi jatkamaan kisaa, mutta Engin kanssa samaan kasaan päätyi Johan Jokinen, joka joutui keskeyttämään.

Stoneman oli myöhemmin samalla kierroksella mukana myös Kazimieras Vasiliauskasin keskeytykseen johtaneessa ulosajossa. Vasiliauskasin menetti autonsa hallinnan Lesmossa väistäessään hiekoilta takaisin radalle palannutta brittiä.

Eng nilkutti varikolle, jossa hänen autonsa teipattiin jälleen kasaan. Itävaltalainen joutui kuitenkin keskeyttämään pari kierrosta myöhemmin. Engin lisäksi autoaan kävi korjauttamassa Marinescu. Romanialainen jäi remontin aikana kaksi kierrosta kärjestä. Mihai ajoi kisan selvästi nopeimman kierroksen 1.41,439, joka oli lähes kuusi kymmenystä Palmerin parasta noteerausta parempi. Marinescun kannalta valitettavasti tässä sarjassa ei jaeta pisteitä kisan nopeimmasta kierroksesta.

Kisan kärjessä ei tapahtunut mitään kiinnostavaa ennen Sergei Afanasievin toiseksi viimeisen kierroksen ohitusta Will Brattista. Sillä ei tosin ollut väliä, sillä sijoista 4-10 käytiin loistava kisa. Oman mausteensa taistoon toi Kelvin Snoeks, jolle annettiin ensin läpiajorangaistus jatkuvasta oikomisesta ja myöhemmin musta lippu, kun hollantilainen ei tullut kärsimään rangaistustaan. Snoeksin pyristelyn päätti vasta osuma Armaan Ebrahimiin, mikä rikkoi Kelvinin auton keskeytyskuntoon.

F2-kisat käydään tällä kaudella ilman suomalaisia, mutta meidän radoillamme muutaman F1600- ja F3-luokkien kisan ajanut Ivan Samarin ajoi kahdeksantena maaliin. Pistesija oli venäläiselle toinen tällä kaudella.

Palmer 103, Stoneman 91, Eng 80, Bratt 60, Afanasiev 51, Vasiliauskas 44, Ebrahim 32, Jokinen 21, Marinescu 20, Rees 18…

Tulokset

Palmer jatkaa kärjessä

Jolyon Palmer jatkoi kärjessä Monzan toisessa aika-ajossa. Ensimmäisen kisan paalulta voittanut britti oli 0,252 sekuntia nopeampi kuin toiseen ruutuun ajanut Sergei Afanasiev.

Toisesta rivistä sunnuntain kisaan lähtevät tämän päivän kisassa neljänneksi ajanut William Bratt ja sarjaa niukasti johtava Philipp Eng.

Aika-ajon viimeinen oli tuttuun tapaan Ajith Kumar, jonka rinnalla Bulgarian moottoriurheilulähettiläs Plamen Kralevkin näyttää melkein kilpa-autoilijalta.

 1.   3  PALMER        GBR  1:39.935
 2.  14  AFANASIEV     RUS  +  0.252
 3.   2  BRATT         GBR  +  0.323
 4.  33  ENG           AUT  +  0.455
 5.   9  MARINESCU     ROM  +  0.463
 6.  12  SNOEKS        NED  +  0.466
 7.  19  DEMARCO       ITA  +  0.480
 8.  21  VASILIAUSKAS  LTU  +  0.510
 9.  17  JOKINEN       DEN  +  0.550
10.  48  STONEMAN      GBR  +  0.550
11.  10  LARICHE       FRA  +  0.675
12.   7  SAMARIN       RUS  +  0.980
13.  26  SURESHWAREN   IND  +  1.061
14.  11  CLARKE        GBR  +  1.247
15.   4  BAILLY        BEL  +  1.278
16.   6  EBRAHIM       IND  +  1.355
17.  27  REES          GBR  +  1.734
18.   5  TEIXEIRA      ANG  +  1.843
19.  77  KOWALSKA      POL  +  2.826
20.   8  KRALEV        BUL  +  3.040
21.  28  KUMAR         IND  +  5.293

Palmer voittoon Monzassa

Paalupaikalta startannut Jolyon Palmer voitti Monzan ensimmäisen F2-kisan. Kahdeksannesta ruudusta startannut Dean Stoneman oli viimeisellä kierroksella aivan Palmerin peesissä, mutta ei pystynyt ohitukseen.

Kilpailun alussa kärkipaikkaa piti hallussaan Johan Jokinen, joka kuitenkin menetti johtoasemansa saatuaan varikon läpiajorangaistuksen. Syy rankkuun oli erikoinen: Jokinen jäi lämmittelykierrokselle lähdettäessä ruutuunsa ja sai rangaistuksen otettuaan silti ajettuaan omalle lähtöpaikalleen.

Jack Clarke kuitenkin pelasti tanskalaisen kisan blokkaamalla Mihai Marinescun ohitusyrityksen sillä seurauksella, että Clarke päätyi seinään ja radalla tarvittiin turva-autoa. Näin Jokinen ei jäänyt kauas muusta letkasta kärsittyään rangaistuksensa. Jokinen oli lopulta seitsemäs.

Philipp Eng sijoittui kisassa yhdenneksitoista ja jäi näin pisteittä. Itävaltalainen kuitenkin säilytti johtonsa sarjassa. Ero Stonemaniin kutistui vain yhteen pinnaan. Viimeisen pistesijan Engin nenän edestä vei yllättäen Plamen Kralev.

Toinen aika-ajo ajetaan tänään kello 18.00. Siinä ratkotaan lähtöruudut huomenna 15.00 starttaavaan kisaan.

 1   3  PALMER        GBR  21 kierrosta
 2  48  STONEMAN      GBR  +  0.812
 3  21  VASILIAUSKAS  LTU  +  5.010
 4   2  BRATT         GBR  +  5.750
 5   9  MARINESCU     ROM  + 11.671
 6   4  BAILLY        BEL  + 12.857
 7  17  JOKINEN       DEN  + 16.708
 8  10  LARICHE       FRA  + 22.610
 9  27  REES          GBR  + 24.033
10   8  KRALEV        BUL  + 26.196
11  33  ENG           AUT  + 26.907
12   7  SAMARIN       RUS  + 29.867
13  12  SNOEKS        NED  + 35.673
14  28  KUMAR         IND  + 70.141
15  26  SURESHWAREN   IND  +  1 kierros
16   5  TEIXEIRA      ANG  +  2 kierrosta
17  14  AFANASIEV     RUS  +  3 kierrosta
    11  CLARKE        GBR
    77  KOWALSKA      POL   
     6  EBRAHIM       IND

Palmer paalulle

Formula kakkosten Monzan ensimmäisessä aika-ajossa paalulle ajoi puuhamies Jonathan Palmerin Jolyon-poika. Isänsä puolelta suomalaista sukua oleva Tanskan Johan Jokinen oli toinen ja romanialainen Mihai Marinescu kolmas.

Vapaissa harjoituksissa kärkiajat ajaneet Kazimieras Vasiliauskas ja Nicola de Marco lähtävät ruuduista neljä ja viisi. Sarjaa johtava Philipp Eng epäonnistui surkeasti ja lähtee huomiseen kisaan ruudusta 11.

Viimeisen rivin muodostavat intialaiset Parthiva Sureshwaren ja Ajith Kumar. Filmitähti Kumar jäi Palmerista n. viisi sekuntia ja maanmiehestäänkin yli kolme. Intian kilpa-autoilumainetta puolustaa seitsemänteen ruutuun ajanut Armaan Ebrahim.

21.5. Aika-ajo 1.

 1.   3  PALMER        GBR  1.41,722
 2.  17  JOKINEN       DEN  +  0,074
 3.   9  MARINESCU     ROM  +  0,188
 4.  21  VASILIAUSKAS  LTU  +  0,232
 5.  19  DEMARCO       ITA  +  0,357  
 6.   5  TEIXEIRA      ANG  +  0,429
 7.   6  EBRAHIM       IND  +  0,470  
 8.  48  STONEMAN      GBR  +  0,553
 9.  11  CLARKE        GBR  +  0,626
10.   2  BRATT         GBR  +  0,640
11.  33  ENG           AUT  +  0,660
12.  12  SNOEKS        NED  +  0,694
13.   4  BAILLY        BEL  +  0,727  
14.  10  LARICHE       FRA  +  0,790
15.  27  REES          GBR  +  0,953
16.   7  SAMARIN       RUS  +  0,967
17.   8  KRALEV        BUL  +  1,620
18.  77  KOWALSKA      POL  +  1,831
19.  26  SURESHWAREN   IND  +  1,979
20.  28  KUMAR         IND  +  5,068

Eng F2-johtoon Marokkossa

FIA:n viime vuonna käynnistämä F2-yksityyppiluokka siirtyi viime viikonloppuna ensimmäistä kertaa Euroopan ulkopuolelle. Marokon Marrakechin katuradalla sarjan komento siirtyi sarjan puuhamies Jonathan Palmerin Jolyon-pojalta Philipp Engille.

Lauantain jännittäväksi, mutta kaoottiseksi kuvaillun kisan voitti paalulta startannut Dean Stoneman. Britti johti koko kisan ajan, mutta turva-auton vierailtua kolmesti radalla, pysyi letka tiiviinä. Kolarointi alkoi jo ensimmäisellä kierroksella, kun Jack Clarke ja Nicola de Marco yrittivät mahtua ensimmäiseen šikaaniin rinnakkain. Samaan aikaan toisaalla Bejamin Bailly tyri ja vei William Brattin mukanaan.

Seuraavan kerran turva-autoa tarvittiin, kun harjoituksissa kolaroinut ja aika-ajon väliin jättänyt Kazimieras Vasiliauskas joutui puolatar Natalia Kowalskan yliajamaksi. Viime vuonna vauhdillaan vakuuttanut liettualainen oli noussut viimeisestä ruudusta jo yhdeksänneksi, kun Kowalska teki karmean virhearvion jarrupaikasta ja tööttäsi Kazimierasin perään. Kazim pääsi jatkamaan, mutta Kowalskan auto jäi keskelle rataa.

Viimeisen kerran turva-auto nähtiin radalla kun Silverstonen viikonlopun jälkeen sarjaa johtanut Palmer keskeytti kakkossijalta. Loppu kisa kruisailtiinkin turva-auton perässä. Stonenmanin jälkeen kakkosena maaliin saapui Eng ja kolmanneksi ajoi yllättäen häntäpään suharina tunnettu Kelvin Snoeks. Neljänneksi sijoittui Suomenkin radoilta tuttu venäläinen Ivan Samarin.

Marrakechin lauantain kisasta ei kolareita puuttunut, mutta sunnuntain lähtö ei silti joudu häpeämään romutustilastoissa. Ricardo Teixeira tarjoili ehdottomasti kauden tähän asti pelottavimman formulaonnettomuuden, mutta onneksi loukkaantumisilta vältyttiin.

Teixeira ajoi kovavauhtisella takasuoralla Samarinin yli šikaanin jarrutuksessa. Angolalaisen auto ponnahti Ivanin takapyörästä ilmaan, teki voltin ja ohitti viisi kilpakumppania yläkautta laskeutuen liekehtien päin Baillyä. Töötin spinniin pyöräyttämä Samarin puolestaan vei mukanaan de Marcon.

Kilpailua johtanut Eng pysytteli turva-auton poistuttua varmasti johdossa Stonemanin painostuksesta huolimatta. Tanskan Johan Jokinen sai ajaa rauhassa kolmantena ja paras taistelu käytiin nelossijasta Vasiliauskasin ja Brattin välillä. Suomalaiset sukujuuret isänsä puolelta omaava Jokinen keskeytti kilpailun hieman erikoisella tavalla. Johan sai roskan silmäänsä takasuoralla ja menetti näkökykynsä hetkellisesti, mikä aiheutti kolarin šikaanissa. Jokinen keskeytti myös lauantain kisassa ajettuaan seinään.

Kolmanneksi Engin ja Stonemanin perässä ajoi näin Will Bratt ja neljänneksi Kazim Vasiliauskas. Palmer nousi aivan kisan lopussa pari sijaa viidenneksi.

Seuraavat kisat ajetaan Monzassa 22.–23.5.

Pistetilanne

 1.  Philipp Eng              80
 2.  Dean Stoneman            61
 3.  Jolyon Plamer            53
 4.  William Bratt            33
 -   Sergei Afanasiev         33
 6.  Kazimieras Vasiliauskas  29
 7.  Armaan Ebrahim           22
 8.  Kelvin Snoeks            17
 9.  Johan Jokinen            15
10.  Jack Clarke              12
 -   Ivan Samarin             12
12.  Ricardo Teixeira         10
 -   Mihail Marinescu         10
 -   Paul Rees                10
15.  Benjamin Lariche          4
16.  Nicola de Marco           3