Archive for the ‘Auto GP’ Category.

Auto GP Imolassa

Auto GP:n nimimiehet Luca Filippi ja Giorgio Pantano onnistuivat Imolan aika-ajoissa mainiosti, mutta kisat menivät kaksikolta penkin alle.

Paalulle Autodromo Enzo e Dino Ferrarilla ajoi Euronovan Filippi. Toinen oli toisen sukupolven kilpa-autoilija Adrien Tambay Charouz-Gravityn autolla ja kolmas Super Novan Pantano. Brnossa paaluille ajanut Pantanon tallikaveri Jonny Reid oli vasta yhdeksäs.

Filippi ja Pantano tekivät ensimmäisessä kisassa pakolliset varikkopysähdyksensä jo kierroksilla neljä ja kuusi Tambayn pysyessä pidempään radalla. Pantano palasi varikolta suoraan Filippin eteen. Italialaiset kävivät huiman monta kierrosta kestäneen taiston kera useiden ohitusten ja ulkoilujen.

Podiumsijat menivät kuitenkin kaksikolta ohi Filippin lipsautettua ulos radalta viisi kierrosta ennen maalia. Pantano puolestaan sortui virheeseen jahdatessaan Tambayta ja pyörähti ulos Tamburellossa.

Toiseksi kisassa ajoi DAMS:n Edoardo Picopo ja kolmanneksi Lazaruksen Fabio Onidi. Duncan Tappy (DAMS) oli neljäs ja Jonny Reid (Super Nova) viides.

Adrien Tambayn isä Patrick voitti Imolassa San Marinon Grand Prix’n vuonna 1983.

Imolan toisessa kisassa saatiin yllätys voittaja – kiitos yli kolmanneksen autoista eliminoineen starttikolarin. Auto GP:ssä toiseen kisaan lähdetään kärjen osalta käännetyssä järjestyksessä. Paalulta starttasi ensimmäisessä kisassa kahdeksanneksi ajanut Celso Miguez (RP) rinnallaan Stefano Coletti (Charouz-Gravity).

Miguez ja kolmannesta ruudusta lähtenyt Carlos Iaconelli (Durango) pääsivät matkaan turvallisesti. Colettilla oli ongelmia päästä liikkeelle ja Reid osui häneen. Törmäyksestä seurasi joukkokolari, joka päätti Onidin, Filippin, Piscopon ja Walter Grubmüllerin kisan.

Turva-auton poistuttu Iaconelli ohitti Miguezin ja ajoi voittoon selvällä erolla. Miguez onnistui pitämään nopeammat kuljettajat takanaan ja oli kisassa toinen. Tappy oli kolmas ja Tambay neljäs. Adrian Zauggin Tridentin ainoassa autossa korvannut Frederico Leo täydensi kärkiviisikon.

1. kisa

 1.  Adrien Tambay      Charouz-Gravity  30m47.566s
 2.  Edoardo Piscopo    DAMS               + 0.937s
 3.  Fabio Onidi        Lazarus            + 2.177s
 4.  Duncan Tappy       DAMS               + 3.437s
 5.  Jonny Reid         Super Nova        + 18.112s
 6.  Carlos Iaconelli   Durango           + 22.375s
 7.  Stefano Coletti    Charouz-Gravity   + 30.654s
 8.  Celso Miguez       RP                + 37.955s
 9.  Federico Leo       Trident           + 38.237s
10.  Stefano Bizzarri   RP                + 54.394s
11.  Giorgio Pantano    Super Nova          + 1 lap
12.  Luca Filippi       Euronova            + 1 lap

     Fabrizio Crestani  DAMS                16 laps
     Julian Leal        Trident             12 laps
     Walter Grubmuller  Charouz-Gravity     10 laps
     Jan Charouz        Charouz-Gravity      1 lap

2. kisa

 1.  Carlos Iaconelli   Durango          26m09.983s
 2.  Celso Miguez       RP                + 14.935s
 3.  Duncan Tappy       DAMS              + 14.963s
 4.  Adrien Tambay      Charouz-Gravity   + 15.727s
 5.  Federico Leo       Trident           + 16.153s
 6.  Jan Charouz        Charouz-Gravity   + 16.598s
 7.  Fabrizio Crestani  DAMS              + 18.181s
 8.  Julian Leal        Trident           + 19.978s
 9.  Giorgio Pantano    Super Nova          + 1 lap

     Stefano Bizzarri   RP                  10 laps
     Stefano Coletti    Charouz-Gravity      0 laps
     Jonny Reid         Super Nova           0 laps
     Fabio Onidi        Lazarus              0 laps
     Edoardo Piscopo    DAMS                 0 laps
     Luca Filippi       Euronova             0 laps
      Walter Grubmuller  Charouz-Gravity      0 laps

1. Piscopo 20, 2. Tambay 16, 3. Filippi 13, 4. Tappy 13, 5. Onidi 12, 6. Iaconelli 10…

Pantano vaisu Auto GP:ssä

Auto GP:ksi nimensä vaihtanut Italian F3000 -sarja aloitti kautensa Brnossa Tšekissä viime viikonloppuna. F1-kokemustakin omaavalta Giorgio Pantanolta odotettiin etukäteen paljon, mutta toisin kävi.

Aika-ajoissa selvästi nopeimman ajan kellotti Jonny Reid Super Nova -tallin autolla. Uusiseelantilaisella on kokemusta tästä kalustosta ja tiimistä A1GP-ajoiltaan. Toiseksi nopein oli Lazarus-tallin Fabio Onidi, joka sijoittui viime vuonna kolmanneksi Auto GP:n edeltäjässä, Euroseries 3000:ssa. Reidin tallikaveri Pantano oli vasta yhdeksäs. Joukon hännille jäi sekuntikaupalla muita hitaampana Tomas Kostka, joka pääsi ensimmäistä kertaa auton rattiin vasta aika-ajoissa. Tšekki tuurasi loukkaantunutta Natacha Gachnangia Charouz-Gravity Racingilla.

Kaikkien aikojen ensimmäisen Auto GP -kisan voitti Luca Filippi. Italialainen nousi voittoon pitkälti Euronova-tallin hyvän taktiikan ansiosta. Filippi oli yksi harvoista kuljettajista, jotka säästivät tuoreen rengassarjan kisaan. Filippi kävi suorittamassa varikkopysähdyksensä jo kierroksella neljä, ja paahtoi uusilla kumeillaan tyhjää rataa kuin riivattu. Luca nousi kärkeen muiden käydessä varikolla.

Siinä missä Filippin kisa sujui täysin käsikirjoituksen mukaan, oli muilla vaikeampaa. Reid sammutti autonsa ruutuun. Muut onnistuivat väistämään Jonnya, mutta pakka sekosi hässäkän ansiosta jo startissa. Aivan kisan alussa Panano ja Carlos Iaconelli kolaroivat sillä seurauksella, että kumpikin keskeytti ja radalla tarvittiin turva-autoa.

Filippin lisäksi ensimmäisen kisan podiumille kipusivat Edoardo Piscopo (Dams) ja Onidi. Kärkiviisikon täydensivät Jan Charouz (Charouz-Gravity) ja Duncan Tappy (Dams).

Toiseen kisaan lähdettiin kahdeksan kärjen osalta käännetyssä järjestyksessä. Paalupaikalta starttasi Adrian Zaugg (Trident), joka menetti johtopaikkansa kakkosruudun Vladimir Arabadžieville (Dams) heti lähtökiihdytyksessä. Kolmanneksi nousi seitsemännestä ruudusta startannut Piscopo, joka otti näin sarjassa jaetun kärkipaikan Filippin kanssa. Ensimmäisen kisan voittanut Filippi otti huonon startin ja jumittui taistelemaan yhdennestätoista sijasta Pantanon ja Iaconellin kanssa. Filippi katsoi parhaaksi tavoitella nopeimman kierroksen lisäpistettä ja käväisi varikolla vaihtamassa renkaat. Riski kannatti ja Luca pysäytti kellot aikaan 1.43,260.

Auto GP:n auto on vanhaa A1GP-kalustoa pienin, mutta ilmeisen toimivin muutoksin. Filippin kisan nopein kierros on lähes neljä sekuntia nopeampi kuin Brnon vanha rataennätys 1.47,296. Sen ajoi Alex Yoong nimen omaan A1GP-kisassa.

Kuljettajien pisteet: 1. Filippi, Piscopo 12; 3. Arabadžiev 8; 4. Zaugg, Charouz, Onidi 6; 7. Tappy 4; 8. Leal, Tambay 3; 10. Grubmüller 2; 11. Reid 1

Tallien pisteet: 1. DAMS 22, 2. Euronova 12, 3. Charouz-Gravity 11, 4. Trident 9, 5. Lazarus 6, 6. SuperNova 1

Pantano Auto GP:n tähti

Euroseries 3000:n korvaavan Auto GP:n osallistujat selviävät pikkuhiljaa. Yksi viimeisimpiä kiinnityksiä on Giorgio Pantano, joka on tässä sarjassa todellinen tähtikuljettaja.

F1-kokemustakin omaava vuoden 2008 GP2-mestari on ehdottomasti tähän menessä julkistetuista kuljettajista vahvin ehdokas sarjan mestariksi. Hyvän vastuksen antanee italialaisen  SuperNova-tallikaveri Jonny Reid. Auto GP käyttää alun perin A1GP-sarjaan tehtyä Lolaa pienin muutoksin, ja Reidillä on kalustosta paljon kokemusta Uuden-Seelannin väreissä.

Mikäli sarjan kaikki paikat saadaan myytyä, starttaa huhtikuun lopulla Brnossa 22 autoa. Tällä hetkellä varmistettuja kuljettajia on 13 + Ho-Pin Tung, jonka on tarkoitus tuurata Charouz-Gravityn varsinaisia kuljettajia päällekkäisten kisojen yms. kohdalla.

Auto GP lienee GP2:n jälkeen Euroopan nopein “junioriformula”.

Kalenterimuutoksia

Muutama formulasarja on muokannut kalentereitaan siitä, mitä FormulaPostissa on aikaisemmin kerrottu.

F3 Euro Series siirsi Ranskan kisansa Magny Coursista Paul Ricardille. Samalla kisan paikka vaihtui finaalista kauden avaukseksi ja kauden loppuun lisättiin toinen kilpailu Hockenheimilla.

Myös uusi Auto GP on joutunut säätämään kisaohjelmaansa pariinkin kertaan. Viimeisimmän ja toivottavasti lopullisen version mukaan kausi alkaa Tšekin Brnosta ja Brands Hatchin on korvannut uusi Navarran rata Pohjois-Espanjassa. Noin 50 km päässä Pamplonan kaupungista sijaitsevalla radalla on F1-testeihin vaadittava FIA:n T1-luokan ratalisenssi.

F3 Euro Sries

9.–11.4. Paul Ricard
23.–25.4. Hockenheim
21.–23.5. Cheste
2.–4.7. Norisring
6.–8.8. Nürburgring
20.–22.8. Zandvoort
3.–5.9. Brands Hatch
17.–19.9. Oschersleben
15.–17.10. Hockenheim

Auto GP

24.–25.4. Brno
22.–23.5. Imola
26.–27.6. Spa-Francorchamps
10.–11.7. Magny-Cours
11.–12. tai 25.–26.9. Navarra
2.–3.10. Monza

Gravity ja Renault mukaan Auto GP -sarjaan

Renault laajentaa junioritoimintaansa uuteen Auto GP -sarjaan, johon se lähtee Charouz – Gravity Racingin kanssa neljällä autolla.

Renault’n F1-tiimi ilmoitti vajaa viikko sitten testikuljettajikseen kolmikon Ho-Pin Tung, Jérôme d’Ambrosio, Jan Charouz. Pari päivää tämän jälkeen Tungille ja d’Ambrosiolle löydettiin kisapesti GP2-sarjasta ja DAMS-talli nimettiin Renault F1 Junior Teamiksi.

Nyt myös Charouzille on löydetty paikka. Janin isän Antonín Charouzin tiimi Charouz Racing System lyöttäytyy yhteen Renault’n uuden omistajan Gerard Lopezin Gravity-manageritoimiston kanssa.  Charouz – Gravity Racing -nimeä kantava talli osallistuu uuteen Auto GP -sarjaan.

Tallin neljästä kuljettajasta kaksi on jo selvillä: Jan Charouz ja itävaltalainen Walter Grubmüller. Kumpikin nyt vahvistettu kuski ajaa myös FR3.5-luokan World Seriesissä P1 Motorsport -tallissa.

Charouz – Gravity Racingin myöhemmin ilmoitettavat kaksi kuljettaja tulevat Gravityn listoilta. Kaikki neljä kuljettajaa kisaa Renaultin kelta-mustissa väreissä osana F1-tiimin kuljettajienkehitysohjelmaa.

Colonin järjestämä Auto GP on Euroseries 3000:n jatkaja, jonka kalusto perustuu ensimmäisen sukupolven A1GP-autoihin. Sarja pyörii erikoisella formaatilla, jossa kausibudjetti on kaikille sama: 380 000 €. Kuljettajat tekevät sopimuksen tiimien sijaan sarjan kanssa. Sarjaorganisaatio hoitaa rahastamisen ja sijoittaa kuljettajat (toivomusten mukaisesti) tiimeihin.

Kulut saadaan pidettyä kurissa rajaamalla henkilöstö insinööriin ja kahteen mekaanikkoon per auto ja hoitamalla varaosat keskitetysti. Näin rahaa jää myös palkintoihin. Sarjassa jaetaan yhteensä 1 200 000 € palkintorahaa: joka osakilpailun kuusi parasta jakaa 200 000 €:n potin. Tiimejä sarjaan on ilmoittautunut jo useita, mutta kuljettajarintamalla on ollut hiljaisempaa.

Sarjan Lola B05/52 -auto on varustettu 550 hevosvoimaisella Zytekin 3,4 litran V8-moottorilla. Auto on jonkin verran nopeampi kuin FR3.5- ja F2-luokkien kalusto.