Archive for the ‘Nordic F3 Masters’ Category.

FF Jurvan ainoa formulaluokka

Tämän viikonlopun Rata-SM-kisat Jurvan Botniaringillä ajetaan kokonaan ilman siipiformuloita. Viikonlopun ainoa formulaluokka on Formula Ford.

Isompien formuloiden uupuminen kisoista juontaa juurensa AKK:n lempilapsen FR2.0:n alemmuustilasta. Rellujen alkuperäisessä kalenterissa Jurva oli ainoa pelkästään SM-sarjaan kuuluva kilpailu. Se kuitenkin korvattiin Pärnun RM/NEZ-kisoissa ajetuilla yhteislähdöillä. Yhdessä ruotsalaisten kanssa luokassa on tusinan verran autoja, kun SM-sarjaa kiertää vain kuusi kuljettajaa.

Ajamalla kaikki FR2.0-luokan lähdöt yhdessä ruotsalaisten kanssa, välittyy luokasta todellisuutta koreampi kuva. Tämä illuusio olisi särkynyt Botniaringin kisoissa.

AKK lanseerasi FR2.0-luokan Suomessa kaudella 2008. Ajoitus oli täysin käsittämätön, sillä muutaman vuoden ajan riutunut F3-luokka oli noussut kaudella 2007 uuteen kukoistuksekseen ilman lajiliiton apua. Autokanta uudistui ja mukaan saatiin myös uusia kuljettajia. Jostain syystä AKK katsoi paremmaksi tuoda maahan kolmosille suoran kilpailijan, eikä tukea selvässä nousussa ollutta luokkaa. Jotain tekemistä asian kanssa saattoi olla Renault’n uudella maahantuojalla.

Ensimmäisenä vuotena Suomessa uuteen yksityyppiluokkaan ilmoittautui yhdeksän kuljettajaa, kaudeksi 2008 määrä väheni yhdellä ja nyt mukana on enää kuusi kilpailijaa.

F3-luokalta riistettiin täksi kaudeksi odotetusti SM-arvo. F-Renault on sen sijaan saanut mestaruusstatuksen lahjana kaikkina kolmena kautenaan, vaikkei se ole koskaan saanut SM-arvoon alunperin vaadittua kymmentä sarjailmoittautunutta kasaan. Kaiken lisäksi moni muistanee vielä hyvin AKK:n vanhan linjan, jonka mukaan merkki- ja yksityyppiluokat eivät ole SM-kelpoisia.

F3 on hiipunut Rellujen tapaan koko luokkien yhteiselon ajan. Täksi vuodeksi luokassa tapahtui isompi pudotus automäärässä kolmen tiimin siirryttyä Saksaan kv-areenoille. Uusia harrastajia on vaikea löytää sillä epävarmuus siitä kumpi luokka lopulta selviää hengissä, vähentää haluja sijoittaa kalustoon. FR2.0-puolella tilanne erityisen ongelmallinen, sillä luokka tuotiin Suomeen kun nykyisellä vuoden 2000 Tatuusilla oli elinaikaa jäljellä enää kaksi vuotta. FR2000-malli vanheni luokan pääsarjoissa jo täksi kaudeksi. Vanhoja raatoja onkin maailmalla tarjolla suhteellisen edullisesti, mutta sellaiseen sijoittaminen voi olla kuin mustapekka kädessä, mikäli Suomen sarja jatkaa nykyistä alamäkeään.

FR2.0-luokkaa mainostettiin sen lanseerauksen yhteydessä mm. kertomalla saman kaluston kelvollisuudesta moniin muihin sarjoihin. Mainospuheet olivat hieman outoja, sillä jo tuolloin oli tiedossa kaluston vanhenevan parissa vuodessa kv-tasolla. Sen sijaan ADRF, ArtLine, Max Travin ja Sandberg Motorsport ovat osoittaneet tietyissä piireissä “historic-kalustoksi” leimattujen Suomen kolmosten kelpaavan erinomaisesti myös Keski-Euroopan radoille. Kolmosten säännöt ovat kehittyneet vuosien saatossa maltillisesti ja radasta riippuen hieman “vanhentuneellakaan” autolla ei välttämättä anna paljoa tasoitusta tuoreempaan kalustoon nähden. Viime vuonna luokan viimeisen suomenmestaruudenkin vei varsin iäkkäällä kalustolla kisannut Kimmo Joutvuo. FR:n tilanne on tyystin eri, sillä yksityyppiluokassa ei vanhoja autoja suvaita.

Harrastajien lisäksi kotimaiset formula eivät tällä hetkellä houkuttele myöskään tulevaisuuden tähtiä. Talouskurimus vaikeuttaa ammattitiimien mahdollisuuksia löytää maksavia kuljettajia ja moni riittävän rahoituksenkin omaava nuori lupaus lähtee mieluummin suoraan ulkomaille, kuin valitsee kahden kituvan kotimaisen sarjan väliltä.

Formula 3 Finlandin yrityksistä huolimatta valitettavan vähäautoiseksi kuihtunut F3-luokka on ajanut tällä kaudella samoissa lähdöissä merkkiluokan formuloiden kanssa. Rellujen kuninkuuden korostamiseksi nopeammat kolmoset on asettu lähtöruudukossa viimeisiin riveihin aika-ajotuloksista riippumatta. Rellu-leirin vaihdettua Jurvan kisat Pärnuun kasvojen menetyksen pelossa, ei F3 enää kelvannut sarjapromoottorille vähäisen osanottajamäärän takia.

Siipiformuloiden paikan Botniaringillä ottaa kolmen (3) auton Time Attack! Tässä lähinnä katuautoilla ratapäivillä harrastettavassa lajissa kukin kuljettaja ajaa radalla yksin kelloa vastaan. Moottoriradoilla ajettava Time Attack eroaa rallisprintistä lähinnä lentävällä startilla. Amatöörien suosiossa oleva laji ei odotetusti kiinnosta virallisissa kisoissa, sillä SM-tapahtumassa autojen pitää luonnollisesti olla sääntökirjan mukaisia ja kuljettajilla AKK:n lisenssi.

Pärnun kisapäivä

Pärnun kaikki formulalähdöt ajettiin lauantaina. Aamun kisat aloitti monopostojen osalta Formula Ford.

Ford-kuskeista aamuvirkuin oli Antti Buri, joka voitti kisan helposti. Burin voittomarginaali Elmeri Ylitaloon oli rapiat 10 sekuntia ja kolmanneksi ajanut Ville Kivinen jäi voittajasta yli puoli minuuttia.

Neljänneksi korkeimmat SM-pisteet otti Kristian Laine, joka oli samalla Zetec-luokan ykkönen. Kolmen kärki ajoi uudemmilla Duratec-moottoreilla.

Heti Fordien jälkeen radalle pääsivät luokkien F3, F Baltic ja FR2.0 siipiformulat. Lähtöjärjestys oli tuttuun tapaan Rellut keulilla ja muut takaa. Kolmosia ja Balticeja ei sentään järjestetty erikseen luokittain.

Miika Kunranta piti pintansa kisan kärjessä ja voitti NEZ-Rellut ja ”yleiskilpailun” lopulta massiivisella 14,5 sekunnin erolla Ruotsin Daniel Roosiin. Kolmanneksi ajoi virolainen Johannes Moor.

Alunperinkin vähäautoinen F3-joukko väheni yhdellä jo ennen starttia. Kimmo Joutvuon vetoakseli katkesi lämmittelykierrokselle lähdettäessä. Kolmosten kisan voitti Raivo Tamm ennen vahvasti kohti mestaruutta ajavaa Jani Tammea. Risto Tonteri pääsi tuloksiin kolmantena, vaikka hänen kisansa jäi kolme kierrosta vajaaksi bensan loputtua.

Formula Balticien voittoon ajoi 80-luvun Reynardilla Toomas Kallasmaa. FB on nykyisin avoin sarja, johon kelpaa varsinaisten 1600-kuutioisten Balticien lisäksi myös muut formulat. Toiseksi F Baltic -luokassa ajoikin F3-autolla Tamm ja kolmanneksi F Rellulla Erko Vallbaum.

Iltapäivän kisat ajettiin samassa järjestyksessä kuin aamulla. Fordeissa Buri oli jälleen ykkönen, mutta toiseksi ajoi tällä kertaa Kivinen ennen Ylitaloa. Kivinen haastui Burin hyvin kisan alussa, mutta loppua kohden ero venyi.

Zetecien voittaja oli tällä kertaa Henri Höglund, jonka ensimmäinen kisa päättyi jo lähtöruudukkoon.

Kristian Laine ajoi rajusti ulos kahdeksan kierrosta ennen maalia. Laineen auto päätyi pitkällä röykkyisellä yleistä tietä käyttävällä suoralla pystyyn ratatuomaripisteen maavallia vasten. Pitkään nokka kohti taivasta osoittaneessa autossaan istunut kuljettaja vietiin kisan jälkeen ambulanssilla sairaalaan tarkastettavaksi, mutta ilmeisesti mitään vakavaa ei onneksi sattunut.

FR2.0-luokan NEZ- ja SM-sarjan ykkönen oli jälleen Koiranen Brosin Miika Kunranta. Tällä kertaa voittomarginaali jäi kuitenkin aamun kisaa kapeammaksi. Trackstar Racingin Kevin Kleveros jäi Kunrannasta vain vajaan 0,4 sekuntia. Kolmas oli jälleen Johannes Moor.

Kolmosten selvä ykkönen oli Jani Tammi. Maaliin asti Tammen lisäksi ajoi vain Risto Tonteri, joka kävi kisan alussa tiukan kamppailun Raivo Tammin kanssa. Tamm pääsi tuloksiin, mutta keskeytti neljä kierrosta ennen maalia kolaroituaan Daniel Roosin kanssa. Ruotsalainen sai stop&go-rangaistuksen varaslähdöstä ja tippui viimeiseksi. Hän oli ehtinyt jo nousta Tonterin ohi ja yritti ohitusta Tammista radan viimeisessä mutkassa. Raivo ei kuitenkaan antanut Roosille tilaa ja kaksikko pyörähti nurmelle.

Formula Baltcin voittoon ajoi Erko Vallbaum. Ensimmäisen kisan voittanut Toomas Kallasmaa keskeytti.

Lähdön nopeimman kierrosajan ajoi Kimmo Joutvuo, joka ei onnistunut keräämään viikonlopulta ainuttakaan pistettä.

Audrun aika-ajot

Pärnun naapurikunnan mailla Aurdun ringradalla ajettiin perjanataina aika-ajoja yhteensä neljässä – tai laskutavasta riippuen jopa viidessä – formulaluokassa.

Ensimmäisenä aika-ajonsa suorittivat Formula Fordit. Paalulle ajoi Antti Buri Mygalella ajalla 54,067. Seuraavaksi nopeimmat olivat Van Diemen -kuljettajat Elmeri Ylitalo (54,336) ja Ville Kivinen (54,599). Miikka Mäkelä (55,207) oli neljäs. Mäkelän aika-ajo ei sujunut täydellisesti, vaan hän spinnasi radan nopeimmassa mutkassa. Miikalla oli ongelmia jo harjoituksissa; Mtecin ripustukset pettivät samasta paikasta kahdesti. Yllättävän heikoksi osoittautunut ratkaisu periytyy englantilaisesta Comtecista ja Mäkelöiden valmistamassa Mtecin seuraavassa versiossa se on jo korjattu.

Nopein Zetec-moottoria käyttänyt kuljettaja oli aika-ajon viides. Vanhemman tyypin Fordien paalulle ajoi Kristian Laine ajalla 55,750.

Siipiformuloiden aika-ajo ajettiin heti siivettömien Fordien jälkeen. Nopeimpia olivat jälleen FR2.0-luokan kuljettajat. Pärnun röykkyisellä radalla ruotsalaiset eivät päässeet samanlaiseen vahtiin kuin aikaisemmin tällä kaudella, vaan paalupaikan otti Koiranen bros:n Miika Kunranta (50,095). NEZ-sarjaa johtava Daniel Roos jäi taakse hitusen alle kuuden sadasosan erolla. Ratatuomarin kalastajanhattu etusiivessään viilettänyt Kevin Kleveros oli Rellujen kolmas, mutta aika-ajon viides.

Kleverosin edelle ehtivät Formula 3:n nopeimmat Kimmo Joutvuo (50,292) ja Jani Tammi 50,308).

Rellujen ja kolmosten lisäksi kisoissa ajetaan Formula Balticin pisteistä. Kolmen kisan kaudesta kaksi ensimmäistä osakilpailua peruttiin osallistujapulan takia, joten mestaruus ratkeaa nyt kerrasta. Kolmesta autosta tosin vain Toomas Kallasmaan Reynard F893 on varsinainen 1600-kuutioinen FB. Erko Vallbaum ajaa FR2.0-luokan sääntöjen mukaisella Tatuusilla ja Raivo Tamm F3-vireisellä Dallara F304:lla.

Balticien vikkelin oli seitsemänneksi nopeimman ajan ajanut Tamm (50,536). Raivo oli samalla kolmosten kolmanneksi nopein kuljettaja.

Tulokset ja ajanotto huomiselle

Alastaron kuulumisia

Kemoralla Henri Höglundin apuna häärännyt Aki Sandberg oli autoineen paikalla Alastaron varikolla, vaikka ei Nordic F3 Masters -kisaan osallistunutkaan. Saksan ATS F3 Trophyssa nykyisin kilpailevan Akin oli tarkoitus testata Alastarolla, mutta ei ehtinyt radalle. Akin aika kului Timo Pitkäniemen avustajana.

Tommi Leinonen, Vector 97

Sandberg Motorsportin tallipäällikkö Kai Sandberg puolestaan remontoi samassa teltassa Tommi Leinosen Formula Fordia. Leinosen Vector-merkkistä autoa on vaivanneet erilaiset tekniikkamurheet, jotka pitivät Tommin sivussa Kemoran kisasta. Auto on Sandbergeille tuttu, sillä Aki aloitteli Fordeissa aikoinaan samalla laitteella.

Mugenin airbox

Alastarolta kautensa aloittaneen Pitkäniemen Mugen-moottori oli säädetty toimimaan normaalilla 98-oktaanisella bensiinillä. Kaikki muutkaan eivät usko kisabensiinin välttämättömyyteen F3-moottoreissa. Risto Tonteri kertoi käyttävänsä Opelissaan Shellin korkeaoktaanista V-Poweria.

Nordic F3 Mastersin automäärä lisääntyi 50% verrattuna Kemoraan, mutta silti kuljettajia oli viivalla vain puolet viime vuotisesta määrästä. Autoja maassa on kuitenkin edelleen melkoinen määrä ja uuttakin kalustoa on rantautunut Suomeen tänä vuonna. Toivottavasti osa autoista saadaan vielä radalle loppukaudesta.

Tammen perheen Oakra F3 Motorsport -talliin on hankittu Dallara F306. Auto on vielä vailla moottoria. Yhtenä vaihtoehtona Tammet pitävät Saksan Cupissa käytettävää OPC Challenge -moottoria, jolla voi ajaa perinteistä FIA:n sääntöjen mukaista F3-konetta pitempään ilman huoltoja. OPC-moottori olisi järkevä vaihtoehto Suomeenkin, mutta vaatisi muutoksen Formula 3 Finland ry:n laatimiin Nordic F3 Mastersin tekniikkasääntöihin.

Ensi vuonna kolmosiin saatetaan saada vahvistuksia yllättävältä suunnalta. Saksan F3 Trophyssa jo vuosia kilpaillut italialainen Luca Iannacone on osoittanut mielenkiintoa pohjoista sarjaa kohtaan.

NEZ-sarjaa johtanee Daniel Roos ja SM-sarjaa joku muu

AKK:n taannoinen ilmoitus FR2.0-luokan NEZ-sääntöjen muuttumisesta pisteiden osalta taisi tulla Ruotsalaisille kilpailijoille täytenä yllätyksenä. Alastarolla ihmeteltiin monelleko pisteitä pitäisi jakaa ja minkä verran.

AKK julkaisi luokan päivitetyt SM-pisteet jo eilen. Tällä kertaa pinnoja on jaettu Johannes Moorille jo kauden alusta asti, vaikka Kemoran jälkeisestä taulukosta virolainen puuttui kokonaan. Yllättäen pinnat on laskettu vanhaan malliin, eikä 3.6. julkaistun tiedotteen mukaisesti.

Merkkiluokan SM/RM/NEZ-sarjatilanteet ja -säännöt tuskin selviävät ihan lähiaikoina, joten lienee parasta vain odottella Mantorpin finaalia lokakuussa ja kauden loppupisteitä.

Joutvuo hurjassa vauhdissa

Formula kolmosten viime vuoden Suomen mestari Kimmo Joutvuo sai autonsa valmiiksi vasta kauden toiseen kisaan Alastarolle. Testipäivät väliin jättänyt mestari oli heti vireessä ja otti Nordic F3 Mastersin paalupaikan selvällä erolla sarjaa Kemoran kisan jälkeen maksimipistein johtaneeseen Jani Tammeen.

Yhdistettyjen siipiformulakisojen lähtöjärjestys muodostettiin jälleen luokittain siten, että FR2.0-luokan SM/NEZ-sarja starttasin Nordic F3 Mastersin edeltä.

Ensimmäisessä märällä ajetussa kisassa Joutvuo ohitteli enimmät Rellut jo ensimmäisellä kierroksella ja nousi “yleiskilpailussa” kolmanneksi. Vajaa pari kierrosta myöhemmin Kimmo ohitti jo kärkimiehenkin. Samalla hetkellä Dallaran vetoakseli kuitenkin petti ja matka katkesi.

Kolmosten kisan voitti Jari Koivisto. Toiseksi ajoi Jani Tammi ja kolmanneksi Risto Tonteri. Kilpailun alussa spinnannut ja letkan hännille tippunut Tonteri ajoi hitaampien Rellujen blokkaamaksi joutuneen Tammen kiinni ja pääsi yrittämään ohitustakin pariin otteeseen.

Joutvuon tapaan kautensa vasta nyt aloittanut Timo Pitkäniemi oli neljäs ja Pekka Rinne viides.

Toinen kisa ajettiin kevyen sateen silloin tällöin kostuttamalla radalla slikseillä. Joutvuo ei päässyt aivan yhtä hurjaan vauhtiin kuin oikealla vesikelillä, mutta oli jälleen luokkansa nopein selvällä erolla. Tällä kertaa auto kesti maaliin asti.

Kakkosena maaliin ajoi jälleen Tammi, joka säilytti sarjajohtonsa. Pistekakkonen Koivisto painosti Tammea, mutta ajoi pääsuoran jälkeen leveäksi ja spinnasi radalle palattuaan itse ripottelemastaan sorasta.

Kolmanneksi kisassa ajoi yllättäen Rinne. Tonterista hän pääsi ohi tämän pyörähdettyä jälleen, eikä Pitkäniemikään saanut pidettyä Rinnettä takanaan. Kisan jälkeen Pitkäniemi tunnusti kunnon loppuneen. Järjestys maalissa: Joutvuo, Tammi, Rinne, Tonteri, Pitkäniemi, Koivisto.

Nordic F3 Masters

1. Jani Tammi 90
2. Jari Koivisto 70
3. Pekka Rinne 48
4. Risto Tonteri 46
5. Timo Pitkäniemi 26
6. Kimmo Joutvuo 25

Alastaron aika-ajot

Alastaron aika-ajot ajettiin kosteassa säässä. Tihkusade kasteli rataa Formula Fordien aikana ja yhdistettyyn FR2.0/F3 aika-ajoon mennessä rata oli jo selvästi märkä.

Fordeissa selvästi nopein oli Antti Buri (1.16,914). Seuraavien kolmen kesken oli huomattavasti tasaisempaa. Ville Kivinen (1.17,799) oli toinen, Miikka Mäkelä (1.17,869) kolmas ja Elmeri Ylitalo (1.17,918) neljäs.

Zetec-kuljettajista nopein oli viidenteen ruutuun ajanut Kristian Laine ajalla 1.19,550.

Siipiformuloissa paalulle ajoivat FR2.0-kuljettajat Kevin Kleveros (1.12,706) ja Miika Kunranta (1.12,766). Nordic F3 Mastersin nopein oli kolmanteen ruutuun ajanut Kimmo Joutvuo (1.12,852).

Kaikki formulakisat ajetaan lauantaina.

Pistetilanteita

Kemoran osakilpailun jälkeinen pistetilanne kotimaan formulasarjoissa ei ole kaikkien luokkien osalta aivan selvä.

Sarjapromoottori Pole Postion on ynnännyt SM-luokkien pisteitä sivuilleen, mutta ne eivät täsmää ainakaan täysin FormulaPostin laskelmien kanssa. Formula Fordeissa Burin sarakkeeseen on lipsahtanut pari ylimääräistä pistettä. Oikeat pisteet lienevät nämä:

 1.  Ylitalo Elmeri   PFKK        Van Diemen LA10  41
 2.  Ollila Markus    RoiUA       Van Diemen RF00  30
 3.  Kivinen Ville    NaSU        Van Diemen LA09  29
 4.  Höglund Henri    Keimola FK  Van Diemen RF03  22
 5.  Buri Antti       500-K       Mygale SJ08      20
 6.  Nummi Sebastian  PFKK        Van Diemen DP08  20
 7.  Laine Kristian   TUA         Van Diemen RF02  18
 8.  Stenius Per      EspooUA     Van Diemen RF02  16
 9.  Mäkelä Milla     OFK-125     Mtec Fd09        16
10.  Forsman Pinja    KokeFK-K    Van Diemen RF0?  11
11.  Mäkelä Miikka    OFK-125     Mtec Fd10        10

Formula Ford Finland ry:n sivuilta löytyvät SM-pisteitä lukuun ottamatta kaikki Ford-pisteet. Vuoden tulokas Ford Malja -palkintojen lisäksi tällä kaudella kisataan myös Zetec Master -pisteistä. Zetec-moottoristen autojen tilanne on Kemoran jälkeen tämä:

1.  Ollila Markus     RoiUA       Van Diemen RF00  50
2.  Höglund Henri     Keimola FK  Van Diemen RF03  36
3.  Laine Kristian    TUA         Van Diemen RF02  32
4.  Stenius Per       EspooUA     Van Diemen RF02  30
5.  Forsman Pinja     KokeFK-K    Van Diemen RF0?  26

Nordic F3 Mastersin osalta tilanne on selvä. Sarjaa johtaa täysillä pisteillä Jani Tammi. Ajantasainen taulukko löytyy myös sarjan sivuilta.

1.  Jani Tammi     500-K  Dallara-Opel F301  50
2.  Jari Koivisto  SomUA  Dallara-Opel F397  36
3.  Pekka Rinne    500-K  Dallara-Opel F399  20
4.  Risto Tonteri  500-K  Dallara-Opel F399  16

Sekavin tilanne on Formula Renault’ssa. Ensimmäisestä kisasta Ruotsin Knutstorpissa on kulunut kohta puolitoista viikkoa, mutta ainakaan kattojärjestö AKK ei ole saanut minkäänlaisia pisteitä julki. Sarjatilanteen laskemista hankaloittaa epäselvyys siitä, missä vaiheessa Johannes Moor on ilmoittautunut sarjaan. Rata-SM:n laskelmissa Moorille on ilmeisesti jaettu pisteitä jo Knutstorpista.

Luokan pelkästään englanniksi julkaistuissa säännöissä lukee mm. seuraavaa:

3.1     Participants
Those entitled to participate are:
Drivers with a valid year 2010 licence, issued by AKK-Motorsport, are entitled to entry to FRF series. This entry must be confirmed in AKK-Motorsport in KITI-kisapalvelu.

3.6 Obligations for competitors.
a) Drivers will be entered for the FRF Series using the entry form submitted through KITI-kisapalvelu to AKK-Motorsport ry. Entrants or drivers cannot be entered directly with the organiser.

Moorin nimeä ei vielä tänä päivänäkään näy KITI-kisapalvelussa. Sarjapromoottorin mukaan ilmoittautumisen kirjaaminen Kitiin ei ole kynnyskysymys pisteitä jaettaessa. Pisteitä jaetaan siitä kisasta lähtien, jota ennen ilmoittautuminen ja sarjamaksu on suoritettu järjestäjälle. AKK:n julkaisemassa dokumentissa lukee ilmi selvästi täysin päinvastaista, mutta ehkä on luotettava vanhaan viisauteen, jonka mukaan säännöt on tehty rikottaviksi.

Myös itse pistelaskussa on epäselvyyttä. Sääntöjen mukaan paalupaikasta ja kummankin lähdön nopeimmasta kierroksesta myönnetään yksi lisäpiste. Sekä Knutstorpissa että Kemoralla jokaisen session nopeimmat ajat menivät SM-sarjan ulkopuolisille ruotsalaiskilpailijoille. Säännöt eivät ota mitenkään kantaa siihen, siirtyvätkö nuo pinnat nopeimmalle SM-sarjalaiselle, vai jäävätkö ne kokonaan jakamatta. Rata-SM:n sivulla bonukset jätetty huomiotta…

Knutstorpissa ja Kemorassa ajettiin myös Ruotsin ja NEZ-alueen pisteistä. Ruotsin FR2.0-sarjan sivuilla olevia taulukoita ei ole päivitetty Kemoran jälkeen, mutta Knutstorpin NEZ-pinnat on sentään summattu oikein. Järjestelyiden tasosta kertoo jotain sekin, että Ruotsin mestaruus -pisteetkin on laskettu virheellisesti NEZ-sääntöjen mukaan. Ilmeisesti Wiedesheimin joukot eivät tunne edes omia sääntöjään. Melkoista harrastelijoiden puuhastelua.

Kaikin tavoin sekavan tilanteen takia FormulaPosti katsoo parhaaksi olla ottamatta mitään kantaa tämän merkkiluokan pisteisiin.

Kemoran siipiformulat

Jani Tammi, Dallara-Opel

Jani Tami oli yhdistetyn formulalähdön nopein

FR2.0 ja F3-luokat luokat yhdistettiin Kemoran kisoissa vähäisen automäärän takia samaan lähtöön.

Aika-ajoissa nopeimman ajan ajoi kolmosellaan Jari Koivisto ja Pekka Rinne ylsi saman luokan autolla kolmanneksi. Risto Tonteri ja Jani Tammi liukastelivat ukkoskuurossa slikseillä ja jäivät joukon hännille. Hajaannuksesta ei kuitenkaan ollut varsinaisesti haittaa, sillä lähtöjärjestys muodostettiin luokittain; Rellut lähtivät keulilta ja kolmoset takaa-ajoasemista.

Ruotsalaisia Relluja

Ruotsalaiset dominoivat FR2.0-luokassa

Ensimmäisessä kisassa BS-Motorsportin ruotsalaiset Daniel Roos ja Mattias Lindberg toivat tallille kaksoisvoiton Renault-luokassa. Kolmanneksi ajoi Trackstarin Kevin Kleveros samasta maasta. Paras SM-sarjan kuljettaja oli viidenneksi ajanut virolainen Antti Rammo.

Kisan ehdottomasti parasta antia oli kolmosten voittajan, Jani Tammen nousu letkan hänniltä “yleiskilpailun” neljänneksi. Loputkin Rellut olisivat jääneet jalkoihin, jos matkaa olisi ollut enemmän.

Pekka Rinne oli F3-luokassa toinen ja moottorin käyntihäiriöistä kärsinyt Jari Koivisto kolmas. Risto Tonterin kisa katkesi ulosajoon. Tapahtumapaikaksi Tonteri valikoi showmiehenä pääkatsomon edustan.

Toisessa kisassa tapahtui NEZ-Rellujen osalta täysin odottamaton käänne. BS-talli ei yltänytkään kaksois- saati kolmoisvoittoon. Korkeimmalle korokkeelle kipusi sentään tuttuun tapaan Roos, mutta kakkoseksi ajoi Kleveros ennen BS:n Lindbergiä ja John Bryant Meisneriä. Rammo oli jälleen paras SM-pinnoja keräävistä.

Kolmoset tarjosivat jälleen viihdettä vähäiselle yleisölle. Koivistonkin auto toimi ensimmäistä lähtöä paremmin, mutta Rellu-slalomin voitto meni taas Tammelle. Koivisto oli toinen ja Tonteri kolmas. Hiekkaesteeseen päätyi tällä kertaa Rinne.

Koivisto paalulle Kemorassa

Takavuosien suomenmestari Jari Koivisto nappasi Nordic F3 Mastersin historian ensimmäisen paalupaikan Kemoran radalla Vetelissä.

Nordic F3 Mastersin kisat ajetaan yhdessä FR2.0-luokan SM- ja NEZ-sarjan kanssa. Renault-luokassa ruotsalainen BS-Motorsport vakuutti samaan tapaan kuin viikko sitten Knutstorpissa. Ruotsalaiset Daniel Roos, Mattias Lindberg ja John Bryant Meisner ottivat “kolmoisvoiton”.

SM-sarjan kuljettajista paras oli virolainen ruutuun 7 ajanut Antti Rammo ennen Oskari Kurki-Suoniota ja Miika Kunrantaa.

Pekka Rinne oli kolmosten toiseksi nopein. Rinteen ja yhdistetyn siipiformulalähdön paalulle ajaneen Koiviston väliin mahtui nopein Rellu-kuski. Jani Tammi ja Risto Tonteri saivat ajettua vain muutaman kierroksen ja jäivät listan häntäpäähän.

Kolmosia on Kemorassa mukana vain neljä. Kimmo Joutvuon autoon odotellaan vielä uutta kytkinakselia ja ArtLine-talli ei onnistunut löytämään maksavia kuljettajia. Lisää kuljettajia liittynee kuitenkin mukaan seuraavassa kisassa Alastarolla kesäkuussa.

 1.  10  Koivisto Jari        Dallara F397    8  1:12.053
 2.   2  Roos Daniel          Tatuus FR2000   9  1:12.956
 3.  21  Rinne Pekka          Dallara F399    6  1:13.647
 4.  17  Lindberg Mattias     Tatuus FR2000  11  1:13.652
 5.   1  John Bryant Meisner  Tatuus FR2000  10  1:13.691
 6.   3  Kleveros Kevin       Tatuus FR2000  10  1:13.711
 7.   9  Rammo Antti          Tatuus FR2000   9  1:14.746 *
 8.  11  Kurki-Suonio Oskari  Tatuus FR2000   9  1:14.982 *
 9.   5  Kunranta Miika       Tatuus FR2000  10  1:15.116 *
10.  24  Moor Johannes        Tatuus FR2000  10  1:15.155
11.   6  Nykopp Marcus        Tatuus FR2000   8  1:16.234 *
12.   4  Siaurys Eimantas     Tatuus FR2000   9  1:16.482
13.  15  Tammi Jani           Dallara F301    3  1:23.619
14.  16  Rajala Henri         Tatuus FR2000   1  1:25.456 *
15.   8  Tonteri Risto        Dallara F399    4  1:30.751

* Ajaa FR2.0-luokan SM-pisteistä

Siipiformulat yhteen

Rata-SM-organisaatio on päättänyt yhdistää FR2.0- ja F3-luokat samaan lähtöön Kemoran kisassa autojen vähyyden vuoksi.

Kolmosten osalta tämä tarkoittaa muutosta aikatauluun, sillä kumpikin kisa ajetaan lauantaina. Alkuperäisessä ohjelmassa Nordic F3 Mastersin ensimmäinen lähtö oli jo perjantaina. Todennäköisesti säännötkin muuttuvat toisen kisan lähtöjärjestyksen osalta. FR2.0-luokan SM ja NEZ-sääntöjen mukaan toiseen kisaan lähdetään ensimmäisen kilpailun nopeimpien kierrosaikojen mukaisessa järjestyksessä, kun taas Formula 3 Finland -yhdistyksen laatimissa säännöissä huomioidaan aika-ajojen toiseksi nopeimmat kierrokset.

Kemoralla päästään siis vertailemaan kolmosen ja Rellun vauhtieroa, eikä olosuhteilla tarvitse spekuloida.